Tommilla on asiaa

Digi, mobiili, media, asiakaspalvelu, matkailuala, taantuma… Aina jotain mieltä.

Posts Tagged ‘haku

Viikko 10/09 Googlessa

leave a comment »

Mitä enemmän näitä viikon nousseimpia hakusanoja Suomen maassa katselee, sitä enemmän ne vaikuttavat viikko toisensa jälkeen samankaltaisilta. Toistuvat teemat ovat joka viikko aika selvät: ajankohtaiset kulttuuriin, urheiluun tai viihteeseen liittyvät tapahtumat, yllättävät viikon aikana tapahtuneet asiat (kuten kuolemat) ja satunnaisesti artikkelin, dokumentin tms aiheuttama esiin noussut ilmiö. Suurimman osan nousevista sanoista voisikin varmasti ennustaa jo katsomalla seuraavan viikon tapahtumakalenteria.

Tällä viikolla kaava ei murru pahasti. Åke Lindman kuoli 3. maaliskuuta ja päätyi hauissa ykköseksi. Toisena komeilee Essi Pöysti, josta tuli uusi Miss Suomi. Missikisat näkyivät muutenkin tuloksissa. Mukana oli myös urheilua salpausselän kisojen ja mestiksen muodossa.

Yhtä lukuunottamatta tulokset ovat aika selkeitä: adressit. En tiedä viittaako tulos adressit.com saitille, jossa jokainen voi käydä raapustamassa nimen listaan mielestään tärkeän asian puolesta. Olettaisin, että päätös eläkeiän kasvattamisesta on herättänyt niin paljon närää, että tämä liikenne näkyy Adressit.com -sivuilla. Sieltä löytyy mm. eläkeiän nostoa vastustava adressi sekä noston puolesta kerättävä ”vasta-adressi”. Kirjoitushetkellä saitti kertoo, että ”adressien selailu on väliaikaisesti estetty kuormitusongelmien vuoksi”. Taitaa kiinnostaa ihmisiä melkoisen paljon…

Koko viikon nousijoiden lista on tällainen:

  1. åke lindman (Breakout)
  2. essi pöysti (750%)
  3. salpausselän kisat (400%)
  4. adressit (400%)
  5. miss suomi 2009 (100%)
  6. mestis (100%)
  7. hymy (100%)
  8. provinssirock (90%)
  9. miss suomi (90%)
  10. yhteishaku (60%)

Written by tommiholmgren

8 maaliskuun, 2009 at 9:22 pm

Viikko 8/09 Googlessa: viihdettä sekä uusia alkuja

with 2 comments

Viihdepainotteisuus hakutuloksissa jatkuu tälläkin viikolla. Nyt mukana on niin urheilua, ilmeisesti johtuen hiihdon MM-kisoista Tsekeissä. Toisaalta myös musiikki-puoli pitää vahvasti puoliaan. Ihan viime aikoina on julkistettu monien kesän festaredien esiintyjiä sekä lippuja on tullut myyntiin. Mukana Ruisrock, Provinssi sekä jo viime viikollakin mainittu Sonisphere, jonne Metallica ja Linkin Park ovat tulossa.

Myös Nelosen uusi lifestyle-kanava Liv on päässyt haettujen joukkoon. Mielenkiintoista nähdä kannattaako vielä yksi kanava Suomen kokoisessa maassa. Jotenkin järki sanoisi, että katsojia ei riitä… Uutta on myös Lahdessa: Kärkkäisen tavaratalo avasi ison liikkeen siellä 16.2. ja uskoisin, että tästä johtuu kärkkäinen-haun päätyminen viidenneksi nousijaksi. Tai muutakaan syytä en äkkiä keksi. Muut myymälät Kärkkäisellä on Oulussa, Iissä ja Ylivieskassa.

Viikon ykkönen on kuitenkin itselleni yllätys. Se on pro ana, joka Wikipedian lainauksen mukaan tarkoittaa ”ihmisiä, jotka pitävät anoreksiaa elämäntapana, eivät sairautena”. Itselleni keskustelu tästä aiheesta ei ole viikon aikana näkynyt, joten olisiko kyse siitä, että aiheesta on tullut dokumentti tai vastaava. Pienellä kaivelulla selvisi, että esimerkiksi Facebookista on tullut anoreksiaa ihannoivien ihmisten kohtauspaikka ja että keskustelu on aiempaa näkyvämpää. Osaako joku kertoa, miksi aihe on juuri nyt noussut näin vahvasti esille? Hakuja on tehty selkeästi eniten etelä-Suomessa ja nousu on alkanut helmikuun 11. päivän jälkeen.

Viikon nousijat kokonaisuudessaan:

  1. pro ana (Breakout)
  2. yle urheilu (250%)
  3. ruisrock (250%)
  4. ruisrock 2009 (170%)
  5. kärkkäinen (170%)
  6. provinssirock (130%)
  7. sonisphere (110%)
  8. liv (100%)
  9. yle.fi (80%)
  10. iskelmä (60%)

Written by tommiholmgren

22 helmikuun, 2009 at 8:22 pm

Kategoria(t): hakuviikko

Tagged with , , , , , , , ,

Viikko 6/09 Googlessa: Haku on aikomusten tietopankki

leave a comment »

Mieleeni palasi Suomen Googlen Anni Ronkaisen slidellä eräässä tilaisuudessa lukenut John Batellen lainaus ”Haku on aikomusten tietopankki”. Se on aika hyvin sanottu, ja varmasti yksi hakukonemarkkinoinnin toimivuuden peruspilari. Ihminen kertoo jotain todella merkityksellistä omista aivoituksistaan tehdessään hakua mm. Googlessa ja tämä jokin tekee mainosmiehen hommasta pientä hitusta helpomman.

Syy, miksi Batellen lainaus palasi juuri nyt mieleeni oli viikon TOP-10 nouseissa hakutermeissä. Nousevimmat termit kuvaavat mielesätni aivan mahtavalla tarkkuudella kulttuuriympäristössä tapahtuvia asioita. Tällä viikolla listalla olivat maaliskuun alussa alkava maikkarin Tanssii tähtien kanssa, viikonloppuna pelattu Super Bowl, tuleva todella kutkuttava Madonnan keikka Suomessa (liput myyntiin 9. helmikuuta), Euroviisukarsinnat sekä Moottoripyörämessut. Tapahtuiko viikossa jotain muuta, jota tässä ei näy? Tuskinpa… ;)

Opin myös tuloslistalta, että Lotossa on iso kahden miljoonan potti ja että Halensin kataloogi on todennäköisesti puskenut läpi monesta suomalaisesta postilaatikosta. Harmillista tietysti on se, että seuraamalla näitä hakuja olen käytännössä koko ajan sen muutaman päivän myöhässä siitä mistä puhutaan… Mutta yhtä asiaa en ymmärrä: miksi joku (eli aika moni) haluaisi tehdä haun tarmillä ”karjalainen”.

Koko lista kuuluu tällä viikolla näin:

  1. tanssii tähtien kanssa (800%)
  2. superbowl (650%)
  3. madonna (300%)
  4. euroviisut (200%)
  5. mp messut (180%)
  6. s-kanava (90%)
  7. lotto (80%)
  8. halens (80%)
  9. welho (50%)
  10. karjalainen (50%)

Written by tommiholmgren

4 helmikuun, 2009 at 8:55 pm

Viikko 5/09 Googlessa: kulttuuria ynnä urheilua

leave a comment »

Laura Lepistö nappasi EM kultaa taitoluistelussa, ja se näkyy edelleen viimeisen seitsemän vuorokauden Google-hauissa. Sekä mestari itse että Kiira Korpi ovat nousijoiden Top-kympissä, Laura itsevaltiaan elkein ykkösenä. Urheilu on muutenkin hyvin sijoittunutta tällä viikolla. Viime viikonloppuna veivattu Arctic Rally nappasi kakkos- ja kolmossijat.

Seuraavat merkittävät sijat menevät kulttuurin (tai sanotaanko vaikka viihteen) puolelle. Ilmeisesti isoja keikkoja on tiedossa (en itse ole seurannut), koska Lippupiste on korkealla. Nousussa on myös Nelosen sunnuntai-iltojen Kuorosota ja kesäkuun toisena Tampereella esiintyvä Bruce Springsteen. Olisiko Brucen vetovoima nostanut myös Lippupisteen näin korkella, sillä liput tulivat juuri myyntiin (ja joita on vielä jäljellä)?

Koko lista tällä viikolla:

  1. laura lepistö (+1100%)
  2. tunturiralli (+550%)
  3. arctic rally (+550%)
  4. lippupiste (+200%)
  5. kuorosota (+200%)
  6. bruce springsteen (+160%)
  7. kiira korpi (+120%)
  8. horoskooppi (+50%)
  9. topkani (+40%)
  10. plaza (40%)

Written by tommiholmgren

30 tammikuun, 2009 at 7:25 am

Kategoria(t): hakuviikko

Tagged with , , , , ,

Viikko 4/09 Googlessa: presidentti, vauhko nainen sekä tissit

leave a comment »

Viikon hauissa presidentti Obaman seurana (jopa edellä nousijoissa) löytyy kaksi naista.

Suurimaan nousun kansakunnan hauissa aikaan sai, kukas muukaan kuin Timo T.A:n vaimo Nina Mikkonen kommenteillaan lastenhoidosta Ylen aamu-tv:ssä 17.1.2009. Ja aihettahan on sen jälkeen jauhettu jos jonkinmoisella foorumilla. Jotta isäntä itse ei jäisi vaimonsa varjoon, suosittelen kaikille Univaikeuksista kärsiville lukijoille Seiska.tv:n esittämää Timo T.A:n analyysiä jenkkien presidentinvaaleista. Todella kuivaa turinointia!

Kakkosena nousevissa hauissa oli rinnat, ja tarkemmin niiden näkyminen sopimattomassa paikassa. Rintojen omistaja (ja tarkka hakutermi) oli tietysti Jekaterina Rubleva, jonka vaatetus rikkoutui taitoluistelun EM-kisoissa Helsingissä paljastaen luistelijan pintaa hieman tarkoitettua enemmän. Kuvat löytyvät vaikkapa täältä.

Kuutosena nousijoissa oli Amoral, jonka musiikkia ei kylläkään löydy omasta iPodistani. Nousu hauissa johtunee 11.2. julkaistavaksi mainitusta albumista ”Year Of The Suckerpunch”.

Koko lista menee näin:

  1. nina mikkonen (breakout)
  2. jekaterina rubleva (breakout)
  3. barack obama (+1100%)
  4. obama (+950%)
  5. pasila (+250%)
  6. amoral (+250%)
  7. yle teksti tv (+50%)
  8. terveystalo (+50%)
  9. subtv (+50%)
  10. nettipelit (+50%)

Written by tommiholmgren

24 tammikuun, 2009 at 5:53 pm

Kategoria(t): hakuviikko

Tagged with , , , , ,

Viikko 3/09 Googlessa: järistyksiä niin puistossa kuin taloudessa

with 2 comments

Uusi vuosi ja uudet Google-kujeet. Pari vuoden ensimmäistä viikkoa välistä jäi puuttumaan lomalla ollessa, mutta ei anneta sen häiritä. Palataan siis samaan rytmiin, viimeisen 7 vuorokauden nousijat Google-hauissa. Loman aiheuttama katkos uutisten seurannassa tekee myös tulkinnan kyseenalaiseksi, joten jos olen metsässä niin vinkatkaa.

Yellowstone on ykkönen, ja arvatenkin sitä ravistelleesta pienten maanjäristysten sarjasta. Puiston alla majailee siis iso aktiivinen tulivuori, joka näytteli pääosaa mm. elokuvassa Supervolcano (2005). Tämä on tietysti omiaan luomaan kauhukuvia mm. tulevasta jääkaudesta. Puiston oma tiedote asiasta on täällä, ja kertoo että tyypillisesti järistyksiä on 1000 – 3000 vuodessa, mutta myöntää että nykyinen sarja on harvinaisen tiivis. Täytyy myöntää, että itsekin taisin tämän saman haun tehdä, ja syynä oli puiston sijoittaminen kartalle. Sen jälkeen hain tietoa jääkausista, ja totesin niiden olevan pirun pitkiä. :)

Uusi Windows kiinnostaa kansaa, koska haku windows 7 on kakkosena nousijoissa. Sen beta julkaistiin juuri, ja kauppoihin se saapuu erilaisten huhujen mukaan 2009/2010 vaihteen tienoilla. Ja kokemushan osoittaa nämä aikataulut Microsoftin tapauksessa todella päteviksi. :) Täällä lisää ominaisuuksista niistä kiinnostuneille. Itseltäni jäi lukematta…

Seuraava setti hakusanoja kuvaa mielestäni hyvin vuoden vaihdetta: pitäisikö kehittää itseään jotta saisi pitää duunin, tai olisiko (kesä)töitä tarjoolla? Tämä tietysti siitä, että monet yritykset ovat julkaisseet kesätyöpaikkansa heti vuoden alusta, samoin kuin koulutuskalenterit. Toisaalta voisi vetää (uskaliaan) johtopäätöksen, että taloudellinen tilanne pistää ihmiset miettimään tarkemmin niin omaa pätevyyttään kuin muita työvaihtoehtoja.

työväenopisto, wilma (opetusviraston kurssihallintasysteemi), verokortti, avoimet työpaikat ja työvoimatoimisto.

Ne, jotka uskovat pitävänsä tulot tasaisena koko vuoden, voivat suunnata viikonloppuna haaveilemaan seuraavista lomakohteista Matkamessuille, joka oli hauissa kolmosnousijana. Ovat muuten suurimmat alan kinkerit Pohjoismaissa. Olen itsekin siellä ja moderoin perjantai-aamun Matkatieto-seminaarin session, jossa aiheena ”Ota kiinni visiosta! Tulevaisuuden matkailubisneksen mahdollisuuksia.”

Tartu hihasta jos olet paikalla!

Kuva: USGS ja Alan Post (www.unmuseum.org)

Written by tommiholmgren

14 tammikuun, 2009 at 2:33 am

Viikko 52 Googlessa: Onko Alko auki ja mitä sitä vapaalla tekisi…

leave a comment »

Edellisen viikon jouluaiheisten hakujen lisäksi tällä viikolla Googlen nousevimpien hakujen listalta löytyy selvästi kaksi teemaa.

kuva-2

Alko

Onko Alko auki? Tämä on eniten noussut hakusana viimeisen seitsemän päivän aikana. Tässä kohtaa onkin mielenkiintoista myös katsastaa kohdesivut, eli vvastaako Alkon sivut tähän tarpeeseen?

Google.fi:stä haettaessa Alkon omat sivut ovat tuloksissa ensimmäisenä, ja myös saitin pääsisällöt ovat näkyvissä tuloksen alla. Aukioloaika sen sijaan puuttuu näistä. Myymälähaku sen sijaan on hyvin näkyvillä.

Kun menee Alko.fi sivuille, saitin oikeassa reunassa on hyvin selvästi aukioloaikojen yleistieto, ja linkki myymäläkohtaisiin tietoihin. Melko esimerkillistä!

 

 

Ajankäytön ongelmia?

Toinen selkeästi tuloksista esiin nouseva seikka on se, että lomalla (etenkään jouluna) ei ole mitään tekemistä. Sen kertoo TOP10:ssä olevat seuraavat sanat, joilla haetaan joko casual peleistä ajankulua, sosiaalisia kontakteja tai muuten vaan katsottavaa sekä laillisesti että laittomasti.

älypää, spele, habbo, youtube, torrent, piratebay.

Hauskaa Tapaninpäivää!

Written by tommiholmgren

26 joulukuun, 2008 at 6:14 pm

Kategoria(t): hakuviikko

Tagged with , , , , , , , ,

Viikko 51 Googlessa: joulukortit jakoon

with 2 comments

Joulu on saavuttamassa kurjasta säästä kärsivän kotimaamme. Tämä näkyy melkoisen selkeästi nousevien hakujen listalla. Kuuminta kamaa on joulukortit, jotka pitää postittaa ykkösluokassa ennen 19.12. jotta ehtivät perille ennen aattoa. Vielä on siis aikaa.

Hakutulokset todistavat, että suomalainen nettikansa on heikkoa osoitteiden taltioinnin kanssa. Top-kympissä on seuraavat nousijat, jotka aika suoraan liittyvät korttien perille saattamiseen: postinumerot, postinumero, fonecta, posti, itella. Tulokset myös kertovat epätoivosta joulurunoja kortteihin rustatessa, koska viidentenä nousijoissa on hakusana jouluruno. Jos siis saat kortissasi alla olevan runon, voit olla varma että Google on ollut käytössä ja kirjoittajalla on ollut kovin kiire. Se nimittäin löytyy ekan tuloksen takaa (ainakin tämän kirjoitushetkellä).

Lapsen lailla jouluun kulje. 
Kuusen luona silmät sulje. 
Muistat joulut entiset. 
Tiedän että hymyilet. 
Rauhallista joulua! 

Ykkösenä hauissa on kuitenkin Lucia, joka kruunattiin 13.12. Tämän vuoden Suomen Lucia-neito on Sonja, joka myös kuvassa ohessa poseeraa. Muita hakuja topkympissä ovat lippupalvelu, buuklubben (Ylen ohjelma, ja listalla oletettavasti joulukalenterinsa ansiosta) sekä treffit. Yksinäisyydestä koitetaan siis päästä eroon kovaa vauhtia. Onnea metsästäjille. :)

Written by tommiholmgren

17 joulukuun, 2008 at 8:11 pm

Kategoria(t): hakuviikko

Tagged with , , , , , , , , ,

Viikko 50 Googlessa: itsenäisyyskarkelot ja tyttöjen yhteisöt

with 3 comments

Aloitan uuden kirjoitussarjan blogissa, joka käsittelee viikottain valtakunnassamme tapahtuvia Google hakuja ja etenkin hauissa esiin nousevia uusia ilmiöitä.

Miksi? Suomalaisista 3,6 miljoonaa käyttää internettiä, ja haku on keskeinen osa verkon tiedonetsintää, usein jopa lähtöpiste kaikelle selailulle. Googlen markkinaosuus Suomessa on yli 90%, joten tarkastelemalla säännöllisesti Google-hauissa tapahtuvia ilmiöitä, voi melko helposti pysyä kärryillä myös netin ilmiöissä. Tietolähteenäni käytän julkisesti tarjolla olevaa Google Insights for Search -palvelua, joten mitään salaista en ole julkaisemassa. Palvelussa hakukriteereinä käytän viimeistä seitsemää vuorokautta ja alueena koko Suomea. Toisinaan tulen pureutumaan tarkemmin eri alueiden, teemojen tai toimialojen hakuihin niiden sopivasti tullessa esille. Toivottavasi tästä kirjoitelmasarjasta on iloa sinulle! :)

Lähtökohdaksi vertailunvuoksi voisi kuitenkin ottaa hieman pidemmältä ajalta eniten Googlesta haetut termit. Viimeisen 12 kuukauden aikana ne ovat olleet seuraavat (perässä oleva numero kuvaa termien välisiä suhteita, ei hakumääriä):

  1. youtube (100)
  2. irc (90)
  3. iltalehti (80)
  4. iltasanomat (65)
  5. suomi24 (45)
  6. google (40)
  7. facebook (40)
  8. you (35)
  9. suomi (35)
  10. sanakirja (35)

Melko peruskamaa, eikö totta? Mielestäni hauskaa on huomata, että suomalaiset käyttävät siis Googlea joko etusivunaan (tai selaimen yläreunan Google-kenttää) ja hakevat sitä kautta saitit kirjoittamatta osoitetta URL-kenttään. Ja tuo Google termin haku ei vain mene jakeluun…

Mutta kiinnostavampaa on viikottaiset vaihtelut. Siitä näkee, mitä suomalaisilla oikeasti on päällimmäisenä mielessä. Tarkoitukseni ei toki ole listata jokaista termiä, vaan poimin omavaltaisesti mielenkiintoisimmat TOP 10:n joukosta. Alla tämän viikon historiallinen ja ensimmäinen ”Tommin Google-lista”:

Linnanjuhlat ja itsenäisyyspäivä

Linnanjuhlat valloittivat kaksi ensimmäistä sijaa (linnanjuhlat ja linnan juhlat). Tämä ei liene suuri yllätys, koska eventti on kuitenkin sen verran suosittua sosiaalipornoa. Itsenäisyyspäivä oli kolmosena hauissa. Mitähän tuolla haulla on tavoiteltu? Itse veikkaisin, että on tarkistettu Wikipediasta, että moneskohan itsenäisyyspäivä tämä nyt sitten onkaan… (Älä turhaan mene Wikipediaan: Suomi itsenäistyi 1917 ja se tarkoittaa, että tämä oli 91. itsenäisyyspäivä).

Lumilyhty

Talvi on tullut Suomeen. Etenkin Oulun läänissä on ahkerasti googlailtu lumilyhty -termillä. Voisiko olla, että itsenäisyyspäivän iloksi on tehty kauniita lumilyhtyjä? Tuskin kuitenkaan. Kyseessä on Suomen Liikunnan ja Urheilun arpajaiskampanja, jota myös TV:ssä on mainostettu.

Tyttöjen yhteisöt

Itselleni yllätyksenä TOP10 listalle nousi kaksi tyttöjen yhteisöä, Stardoll ja goSupermodel. Tämä on melkoisen mielenkiintoista, että suhteellisen kapealle segmentille suunnitellut palvelut nousevat näin valtavasti (ja vielä kaksi palvelua). Voin sanoa, että omat tietoni näistä ovat hyvin rajalliset, mutta ilmeisesti syytä olisi tietää enemmän. Molemmista löytyy suomenkieliset versiot. Tähän kohtaan sopii hyvin linkkivinkki päivän uutisiin, joiden mukaan nuoret eivät hallitse tietokoneiden hyötykäyttöä. Tutkijan mukaan se tarkoittaa mm. taulukkolaskentaa ja tekstinkäsittelyä. Tulee vaan heti mieleen Applen mainokset stereotyyppisestä PC:stä…

Viikon muut nousijat:

  • Anna Abreu
  • Positiivarit
  • 1001
  • Expert

Written by tommiholmgren

10 joulukuun, 2008 at 8:51 pm