Tommilla on asiaa

Digi, mobiili, media, asiakaspalvelu, matkailuala, taantuma… Aina jotain mieltä.

Mobiilimarkkinointi. Nyt

with 8 comments

Kun aikanaan hyppäsin mukaan pääomasijoittajien rahoittamaan bisnekseen 2000-luvun alussa piti mobiilipalveluiden ja –markkinoinnin olla kuuma juttu ihan heti. Toisin kävi, ja bisneksestä piti tehdä kannattavaa muilla keinoin kuin maailmaa mullistavilla tuotteilla. Vasta viimeiseen parin vuoden aikana ovat 10 vuotta vanhat visiot alkaneet olla arkipäivää mm. karttojen tulemisen ja helposti toimivien langattomien yhteyksien myötä.

Ajattelin, että on sopiva aika kasata pieni kollaasi siitä, mitä mobiilimarkkinointi on tänä päivänä tai ainakin miten itse sen näen. Ajoituskin on sopiva, kun mobiilimaailma lietsoo itseään hurmokseen Barcelonan perinteisessä Mobile World Congressissa.

Ja onhan mobiilimarkkinointi tehokasta, joskin vieläkin aika vähäisessä käytössä. M:Metricsin alkuvuodesta 2008 tekemä tutkimus kertoo murskalukuja mobiilimainonnan tehosta verrattuna perinteiseen internet-mainontaan: mobiilimainonta on 30% – 70% tehokkaampaa kuluttajien ostopäätökseen vaikuttamisessa (kirjasta Pearls Vol 1. Mobile Advertising 2009, Tomi Ahonen). Melkoisia tuloksia on vilautellut myös operaattori Blyk, mutta palataan niihin myöhemmin.

Miksi mobiili on sitten niin hyvä kanava? Eräs suosikkikirjoittajistani Tomi Ahonen on tehtaillut listan seitsemästä ainutlaatuisesta edusta, jotka tekevät mobiilista paremman kuin sitä edeltävät mediat. Myöhemmin kun pureudutaan esimerkkeihin, käy niistä mielestäni hyvin ilmi että nämä hyödyt ymmärtämällä saadaan todellisia tuloksia aikaan.

  1. mobiili on ensimmäinen aidosti henkilökohtainen media
  2. kännykkä on aina mukana
  3. kännykkä on aina kytkeytyneenä verkkoon
  4. mobiilissa on sisäänrakennettu maksumekanismi
  5. kännykkä on käsillä luovan hetken impulsseissa
  6. mobiili mahdollistaa kaikkia aiempia medioita tarkemman mittaamisen
  7. kännykkä sisältää voimakkaimman sosiaalisen verkoston (hyvin vapaa suomennos)

(Jos kaipaat kattavat perustelut ja taustat ylläoleviin, suosittelen lukemaan Tomin kirjan Mobile as 7th of the Mass Media, löytyy esimerkiksi Amazonista).

Oheinen kaavakuva selvittää omaa ajatteluani aiheesta, toivottavasti siitä on iloa myös muille. Jaan mobiilimarkkinoinnin mielessäni kolmeen pääkokonaisuuteen, jotka ovat mobiilipalvelut, mobiiliwebbisivut ja mobiilimainonta. Näistä viimeinen jakautuu edelleen kahteen osaan: push-tyyppisesti kuluttajalle tarjoiltavaan mainontaan (suoramarkkinointi, mobiili-CRM tai mikä nimi ikinä kellekin on tuttu) sekä kuluttajan käyttämän sisällön yhteydessä esiintyvään perinteistä webin display-mainontaa jäljittelevään mainontaan.

mobiilimarkkinointi Tommin mukaan

Alunperin olin suunnitellut esitteleväni tässä samassa kirjoituksessa kaikki ylläolevat kokonaisuudet sopivilla case-esimerkeillä höystettynä. Tekstiä syntyi kuitenkin sen verran paljon, että blogi-formaatti ei tee oikeutta kirjoitelmalle. Siksi päädyinkin muuttamaan kokonaisuuden sarjaksi lyhyempiä artikkeleita.

Tämä siis tarkoittaa, että seuraavan parin viikon aikana luvassa on vähintään neljä osaa, jotka käsittelevät yllä olevan kuvan kokonaisuuksia tarkemmin. Ensimmäisenä vuorossa on mobiilisuoramainonta. Stay tuned!

Written by tommiholmgren

helmikuu 18, 2009 klo 11:36 pm

8 vastausta

Subscribe to comments with RSS.

  1. Moi Tommi ja kaikki lukijat siella Tommilla on Asiaa sivuilla

    Loistavaa analyysia, kiitos maininnasta myos. Mutta joo, taa on tosi hyvaa ajattelua ja heti bloggasin aiheesta mun 7thmassmedia.com blogi sivuilla ja myos Forum Oxfordin sivuilla jossa oletan etta saamme pian myos keskustelua aiheesta.

    Kun kaansin sinun ajatuksia Englanniksi, ajattelin myos sinun neljaa nimittelya, ja ajattelin etta tuo kolmas (ala vasen) osa, voisi olla selvemmin nimetty myos niille, jotka eivat ole mainonnan ja markkinoinnin asiantuntijoita, joten se voisi olla ”sponsoroidut mobiili palvelut” mielummin kuin vain mobiilipalvelut, muuten mobiili palvelut voisivat sekottua yleiseen mobiili applikaatioiden ja palvelujen kirjoon?

    Mutta juu, erittain hyvaa analyysia ja odotan innolla sinun tulevia jatko-osia. Teen sinun neljasta ryhmasta myos kalvon itselleni, jossa tietysti mainitsen etta ne ovat sinun kehittamia.

    Tomi Ahonen :-)
    http://www.tomiahonen.com

    Tomi T Ahonen

    helmikuu 19, 2009 at 3:54 am

  2. […] Mobiilimarkkinointi. Nyt. […]

  3. […] Mobiilimarkkinointi. Nyt. Mobiilimarkkinointi. Nyt – Osa 1: Mobiilisuoramainonta […]

  4. Moi Tomi, kiitos kommentista ja pahoittelut että se ilmestyi tänne vasta nyt, WordPress oli päättänyt tulkita sen spammiksi. Pitää olla nälöjään tarkempi!

    Edellistä osaa kirjoittaessani itsekin huomasin mallissa pari kehityskohdetta, joten varmasti kirjoitussarjan jälkeen päivitän myös tuon kokonaiskuvan uuteen versioon! Lupaan julkaista päivitykset täälläkin, joten stay tuned!

    tommiholmgren

    helmikuu 27, 2009 at 8:55 am

  5. Moi,
    Kommentoin Tomi Ahosen muutosehdotusta Tommin hyvään nelikenttään. Kysymys on siitä mitä tarkoitetaan sanalla markkinointi? Jos se on vain promotion-tyyppistä toimintaa, niin ”sponsoroidut palvelut” voi olla oikea sana. Jos taas mobiliteetti nähdään uutena e-business kanavana yrityksen ja asiakkaan välillä ja markkinointi kattaa koko asiakassuhteen (promotion, sales, delivery, feed back jne.), niin siihen sisältyy paljon ”hyötypalveluja” esim. Finnair check-in, Vianor rengashotelli jne. Tässä ”sponsoroitu palvelu” on liian suppea.
    t. Nisse

    nils lagerström

    helmikuu 27, 2009 at 6:07 pm

  6. Moi Nisse ja kiitos kommentista. Toivotaan, että Tomi kommentoi myös, mutta tässä omat ajatukseni.

    Mietin tuota Tomin viittaamaa mobiilipalvelun ja markkinointitarkoituksessa käytetyn ”sponsoroidun palvelun” eroa jo kirjoittaessani, mutta päädyin silti suuntaan josta Nissekin kirjoittaa. Tämä juurikin siitä syystä, että parempi palvelu voi olla loistavaa markkinointia ja tuoda lisää asiakkaita.

    Joku tarkennus nimeen voisi silti olla paikallaan, mutta en vielä ole keksinyt tarpeeksi hyvää ja lyhyttä. Jätän asian hautumaan ja pureudun siihen tarkemmin kun kyseinen teema on tarkemmassa tarkastelussa!

    tommiholmgren

    helmikuu 28, 2009 at 7:23 pm

  7. […] Mobiilimarkkinointi. Nyt. Osa 1: Mobiilisuoramainonta Osa 2: Display-mainonta […]

  8. […] Mobiilimarkkinointi. Nyt. Osa 1: Mobiilisuoramainonta Osa 2: Display-mainonta Osa 3: Mobiiliwebbisivut […]


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: