Tommilla on asiaa

Digi, mobiili, media, asiakaspalvelu, matkailuala, taantuma… Aina jotain mieltä.

Volvo Ocean Race on nettispektaattorin unelma

leave a comment »

picture-4Maailman kovin purjehduskisa Volvo Ocean Race etenee jo toista legiään kun venekunnat lähtivät viikonloppuna Kapkaupungista kohti Cochinia Intiassa. Tänä vuonna kisassa on etäkatsojan kannalta tehty todella suuria muutoksia ja suurimmassa osassa niitä on mukana huipputeknologiaa sekä loistavaa webin mahdollisuuksien hyväksikäyttöä.

Nyt jännittäessä kuinka oma suosikki Puma pärjää onkin hyvä hiukan valottaa millä kaikilla tavoilla tuota järjetöntä ja jopa vaaralliseksi luonnehdittavaa suoritusta voi seurata verkossa, lähes reaaliajassa.

Iso uudistus täksi kerraksi on se, että jokaisessa kahdeksassa veneessä on median edustaja, Media Crew Member, jonka tehtäviin kuuluu pääosin video ja kuvasisällön tuottaminen. Kyseiset tyypit on valittu tiukan seulan läpi, mutta eivät saa auttaa purjehdukseen liittyvissä tehtävissä. MCM:t kuvaavat kamaa niin paljon kuin ehtivät, joka sitten lähetetään Inmarsatin satelliittilinkin kautta mediakeskukseen ja jalostetaan julkaistavaksi HD-tasoiseksi videoksi (tai kuviksi). Sisältöä tulee siis jatkuvasti ja ihan oikeista tilanteista.

Myös muu miehistö tuottaa sisältöä kirjoittamalla säännöllisin väliajoin Boat emaileja, jossa usein kipparit kuvaavat viimeisten hetkien tapahtumia veneestä käsin. Lisäksi purjehdusammattilaiset maissa laativat analyysejä tapahtumista sekä ennustuksia eteenpäin, joita täydennetään mm. sääennusteilla.

Kaiken keskiössä on kuitenkin www.volvooceanrace.org -verkkosivusto, joka on mielestäni melkoinen kokoelma kaikkea sitä, mikä on uusinta verkkojulkaisussa. Käytettävyyteen tai ulkoasuun en ota kantaa, joku tykkää ja toinen todennäköisesti ei.

  • Saitin sisältö etusivun osalta on kustomoitavissa käyttäjäkohtaisesti, joten näet helposti kiinnostavat sisällöt ja kokonaisuudet. Luonnollisesti kaikesta kiinnostavasta saa RSS-syötteen. Sivuilta löytyy siis muunmuassa asiantuntija-analyysejä, boat emailit, kuvia, podcasteja, videoita (myös erillisellä volvooceanrace.tv saitilla) jotakuinkin reaaliajassa, tulostietoa, taustatietoja, säätietoja jne.
  • Lehdistölle löytyy blogi, jossa ajantasaista insightiä.
  • 2D Raceviewer kertoo jatkuvasti ajantasaista tilannetietoa selainpohjaisena sääennustuksineen kartan päällä. Mukana sääennusteet. Tätä käytän itse sen helpon käytettävyyden takia perusseurantaan.
  • Lisäksi on olemassa raskaampi, ilmeisesti Adobe Airin avulla rakennettu, Virtual Spectator. Se näyttää hieman Google Earthia jäljittelevässä käyttöliittymässä tilanteen kolmiulotteisena. Kamerakulmia yms saa liikutella itse. Itselläni tämä ei toiminut Macissa kovin hyvin.
  • Netissä on myös Data centre, jossa luulisi olevan riittävästi tietoa vannoutuneimmankin purjehdusenthuusiastin tarpeisiin. (Ville E: tämä on sinun osiosi). Sieltä löytyy dataa graafeina ja taulukoina veneiden suorituskyvystä (mm. speed, true wind direction, true wind speed). Vaikuttavaa.
  • Suurin osa datasta ei huomioi vaan tilannetta nykyhetkeen saakka, vaan ennustaa päivän, kolme tai viisi eteenpäin yhdistämällä useita datalähteitä (veneen sijainti, suorituskyky, sääennusteet, reitti). Aika tajuttoman vaikuttavaa!
  • Lisäksi saitista on tehty kevyempi mobiiliversio, jossa olennaisimmat (viimeisimmät uutiset, tilannetieto, kuvat). Hyvää työtä.

Kaiken kaikkaan kokonaisuus on varsin kiehtova ja mukaansa tempaava, jos purjehdus vähääkään kiinnostaa. Online-kanavan lisäksi Suomenkin TV näyttää lauantaiaamuisin viikottaisen koosteen kisasta, joissa tosin videomateriaali on aika pitkälti samaa kuin netistäkin nähtävillä.

Mitä enää tähän voisi tuoda lisää (ellei sitten BB 24h kanavan tyyppinen jatkuva streami)? Huolena pitäisin sitä, että jos tästä vielä tieto lisääntyy on seuranta todella paljon vaikeampaa koska tietoa on jo niin valtavasti. Voisiko vaikka olla jonkinmoinen mash-up palvelu, jossa kaikki data tuotaisiin esimerkiksi Google Earthin päälle. Tilanneseuranta sekä uutisartikkelit voisivat aina liittyä kontekstiin jossa ne on kirjoitettu (veneen sijainti), kuvat/videot geotägättyn yms. Muutenkin jonkinmoiseen aikajanaan perustuva sisältöselain toisi lisää logiikkaa siihen, missä järjestyksessä sisällöt on tuotettu.

Kisa kestää ensi kesään ja päättyy Pietariin, itse aion ainakin olla silloin paikanpäällä. Sillä välin roikun yöt netissä seuraamassa uutta sisältöä… :)

Written by tommiholmgren

marraskuu 18, 2008 klo 12:28 am

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: