Tommilla on asiaa

Hesari tarjoilee lukijoilleen faktana uutisen, jonka mukaan “Facebook ilmoittaa mainostajilleen ylisuuria käyttäjämääriä“. Väite perustuu siihen, että hakemalla mainostajien käyttöön tarkoitetulla profilointityökalulla esimerkiksi Helsingin alueelta käyttäjien määrää, profiileja löytyy yli 560 000, kun koko Helsingissä asukkaita on vajaa 580 000. Tätä Hesari kutsuu “selvitykseksi”. Uutisen kirjoitti Juhani Mykkänen.

Kummallista on se, että kyseisestä profilointityökalusta ei löydy esimerkiksi Vantaata laisinkaan. Espoo sieltä löytyy, mutta Helsinki ja Espoo yhdessä käyttäjien määrä lisääntyy vain 20 000 kappaleella. En tiennytkään Espoon olevan niin pieni! Tästä voisi nopeasti päätellä, että jotakuinkin koko pääkaupunkiseutu menee Helsingin piikkiin (koska käytössä on vielä aika epätarkka IP-osoitteeseen pohjautuva alueellinen kohdistus). Helsingin seudulla asukkaita on Wikipedian mukaan 1,3 miljoonaa, joten nyt alkaa numerot olemaan lähempänä. Monilla työpaikka saattaa esimerkiksi olla Helsingissä, joten IP-kohdennus todennäköisesti ottaa sen tiedon käyttöön.

Jos joku muu keksii muita perusteluja, niin anti tulla kommenttia. Itse luotaan omaan järkeilyyni kuin Neuvostoliittoon… :)

Erikseen on tietysti hyvä kysyä, mitä väliä noilla luvuilla edes on? Facebook ei ole printtimainontaa, jossa lukijamäärä on ainoa tiedossa oleva numero ja se on varmaan vielä enemmän mäessä kun lehdet sen itse arvioivat. Facebook myy kohdennettua mainontaa näyttömäärien tai vaihtoehtoisesti klikkien mukaan hinnoiteltuna, joten tällainen kokonaiskäyttäjämäärä on aika hypoteettinen lukema. Hesari kirjoittaa näin:

Mainostaja voi näin ollen luulla maksamansa mainoksen kohderyhmää selvästi suuremmaksi kuin se todellisuudessa on.

Toistan vielä kerran: ei mainostajalta saa jäämättä yhtään näyttöä saati sitten klikkiä, vaikka kohderyhmä olisi hieman toisenlainen kuin tuo arviointiin tarkoitettu työkalu lupailee. Artikkelin ja siihen liittyvän “selvityksen” perusteella taitaa olla Sanomilla kusi sukassa kun Facebook imee mainostajien rahoja. Meillä ainakin on Facebookissa mainostamisesta hyviä kokemuksia. Muuta syytä en keksi suoltaa tuollaista puppua pihalle.

Ilta-Sanomat julkisti tänään Matkailu-osiossaan uutisen, joka listaa suomalaisten matkatoimistojen, lentoyhtiöiden ja varustamoiden riskiluokitukset. Koko homma on ihan käsittämätön. Ensinnäkin IS puhuu matkatoimistojen turvallisuudesta, välillä luotettavuudesta ja toisinaan riskistä. Mitä hä? Uutisesta ei käy lainkaan ilmi, että mitä turvallisuudella tai luotettavuudella tarkoitetaan? Sitäkö, että voin luottaa että jos annan rahani matkatoimistolle niin pääsen matkalle? Vai sitä että lentokone ei putoa tai laiva uppoa? Tätähän onkin helppo vertailla! Mittari on selvennetty todella hienosti:

Luokitukseen vaikuttavat yrityksen tapa hoitaa laskujaan, sen maksuhäiriöt, vastuuhenkilöiden taustat, toiminnan kannattavuus, yrityksen vakavaraisuus ja toimialan yleinen riski.

Käsittämätöntä kuraa ja täysin turhaa epävarmuuden lietsontaa. Jutussa unohtuu myös se, että valmismatkalaki antaa kuluttajalle ihan erilaisen suojan kuin vaikkapa erillisenä ostetulle lennolle. Siihen pureutumalla olisi “jutusta” saanut jutun. Kuten mitä tarkoittaa valmismatka jos palvelut ostetaan vaikkapa samalta saitilta eri kerroilla.

Tällä IS selvästi ansaitsee perinteisen “Tommilla on asiaa paskajournalismipalkinnon, helmikuu 2009“, joka nyt myönnetään ensimmäistä keraa. Onnea IS!

Digitoday uutisoi tänään, että “kuudesosa bannerimainosten klikkauksista tulee huijareilta“. Uutinen perustuu Click Forensicsin tutkimukseen maailmalta, joka on julkistettu 28. tammikuuta 2009. Kirjoittaja Olli Sulopuisto tekee kuitenkin pari melko tökeröä virhettä uutisen kopioinnissa. Kutsun tätä kopioinniksi, koska Ollin teksin oma arvo on nolla tai jopa vähemmän.

Olli väittää siis jo otsikossaan, että “kuudesosa bannerimainosten klikkauksista tulee huijareilta“. Tutkimuksen julkistuslehdistötiedotteesta tätä ei kuitenkaan voi päätellä. Ulkomaankielinen lause kuuluu “The overall industry average click fraud rate grew to 17.1% for Q4 2008.” Tässä kohtaa Click Forensics ei siis ota kantaa mainonnan muotoon vaan puhuu toimialan keskiarvosta. Nettimainontaa kun on paljon muunkin tyyppistä kuin bannermainonta.

Edellistäkin (mielestäni) pahempi virhe tapahtuu hieman myöhemmin lyhyessä uutisessa. Olli kirjoittaa, että “Googlen ja Yahoon hakusanamarkkinoilla 28,2 prosenttia klikkauksista tehdään pelkästään huijausmielessä”. Lause kuuluu oikeasti “The average click fraud rate of PPC advertisements appearing on search engine content networks, including Google AdSense and the Yahoo Publisher Network, was 28.2%.” Nopeasti lukien Digitodaysta saa siis käsityksen, että kaikessa hakusanamarkkinoinnissa tilanne on noin synkkä. Todellisuudessa kyse on sisältöverkostoista, joissa Google-mainoksia näytetään ties missä verkkosivuilla (vaikkapa monessa blogissa) ja saitin omistaja saa rahaa klikkauksista. Lue lisää vaikkapa täällä.

Oheisessa kuvassa esimerkki tällaisista mainoksista Digitodayn omilla sivuilla, ihan Ollin artikkelin vieressä oikealla. Kuinka helppoa onkaan pyytää kaikki kynnelle kykenevät naputtelemaan mainoksia rahan himoissa? Kyseessä ei siis ole Googlen tai Yahoon hakukoneiden tuloksissa näkyvät sponsoroidut linkit. En tietenkään väitä, etteikö jonkinmoinen prosentti klikkauksista niissäkin olisi väärinkäytöksen seurausta. Tätä ei kuitenkaan voi lukea Click Forensicsin tiedotteesta. Hakukonemainostaja voi itse valita, haluaako mainoksensa näkyvän sisältöverkostossa.

Hetki sitten lukemani Andrew Keenin The Cult of the Amateur kirja (josta blogiinikin kirjoitin) rakentuu aika vahvasti yhden teeman ympärille, jonka mukaan amatöörien tuottama sisältö verkossa on oikeiden medioiden tuho ja johtaa kulttuurin kuihtumiseen, koska “oikea” tuotettu sisältö ei enää kannata. En voi olla miettimättä, että kumpaankohan kategoriaan laskisin Ollin kirjoituksen, ja sitä myöten Digitodayn mediana…

Evia osti GSM Suomi operaattorin ja yritykset yhdistyvät. Uutisoinnin yhteydessä kerrottiin kuinka toimenpiteen myötä Evia “soutaa siniselle merelle”. Sinisellä merellähän tietysti viitataan hyvin myyneeseen Blue Ocean Strategy -kirjaan ja sen ideologiaan, jonka mukaan yrityksen on etsittävä/löydettävä sellaisia uusia kilpailun epärelevantiksi tekeviä liiketoimintamahdollisuuksia. Uutta bisnestä on siis luotava itse sen sijaan että seurataan muita vanhoilla kilpailun kyllästämillä punaisilla merillä.

En ihan ymmärrä, miten operaattoribisnekseen lähteminen ja sinisen meren strategia liittyy toisiinsa? Olenko ainoa?

Blyk teki sen viime vuonna. 217 kappaletta ilmaisia tekstiviestejä ja 43 minuuttia ilmaista puheaikaa kuukaudessa 16-24 vuotiaille Britanniassa.

Blykin bisnesmalli perustuu mainoksiin, joita käyttäjä sitoutuu ottamaan vastaan kännykkäänsä (maksimissaan 6 päivässä). Blyk yhdessä mainostajien kanssa ovat todellakin tajunneet mitä ikäluokan aivoissa liikkuu, koska mainokset eivät ole kuivia informaatiopläjäyksiä, vaan osallistavat vastaanottajansa tekemään niistä entistä parempia. Koko homma perustuu älykkäälle kohdentamiselle, joka tarkentuu koko ajan entistä paremmin. Esimerkkejä call to actionista löytyy laidasta laitaan ilmaisen lahjan hakemisesta erilaisilla saiteilla käynteihin.

Blykillä on reilu vuosi toimintaa takana, joten on hyvä hetki kerrata millaista vastaanottoa operaattori on saanut, sekä ennenkaikkea miten mainokset toimivat.

Alkuun Britannianmaalta raportoitiin ongelmista mm. viestien välittämisessä. Homma kuitenkin lähti rullaamaan, ja ei aikaakaan kun operaattorilla oli 100 000 asiakasta. Se tapahtui 6 kuukautta etuajassa huhtikuussa 2008 (raportoi Reuters). Blyk täytti kuukausi sitten vuoden ja asiakkaita on nyt yli 200 000. Markkinaosuutena tämä ei vielä ole valtava (alle 3%), koska kyseistä ikäluokkaa on Briteissä noin 7 miljoonan tallaajan verran. Mutta se ei haittaa menoa. Kansainvälisellä saitilla lupaillaan toimintojen käynnistymistä myös Hollannissa, Saksassa, Belgiassa ja Espanjassa.

Mainostamiseen Blyk tarjoaa lukuisia erillaisia tapoja, ja on suunnannut keinovalikoimansa brändin tunnistamisen kasvattamiseen, dialogiin kuluttajien kanssa, myyntiin sekä ymmärryksen jalostamiseen. Käytännössä mainokset voivat olla kahden välisten tekstiviestien perään lisättäviä pätkiä, pelkkää tekstiä, kuvia ja videota. Ydin on, että toiminta ei ole yksisuuntaista, vaan kuluttajia voidaan pyytää reagoimaan jollakin tavalla mainokseen. Hyviä esimerkkejä kampanjoista löytyy täältä.

Merkittävää kuitenkin on se, että Blyk mainostaa response raten (eli Suomeksi tietysti “vasteprosentin”) asiakasdialogeilleen olevan keskiarvoltaan 29% (900 kampanjaa mitattu). 100 viestistä siis 29 saavuttaa jonkin toimenpiteen sen vastaanottavassa joukossa. Se on melkoinen verrattuna muihin sähköisiin medioihin, vertailukohtana olkoon vaikka bannerien alle 1% ja sähköpostien 2,5% (luin täältä). Myös kuluttajan reaktion hinta väitetään olevan selkeästi edullisempi.

Mihin se sitten perustuu? Response raten korkea arvo on varmasti paljon kiinni siitä, että a) mainokset ovat hyvin kohdennettuja ja b) reaktio on äärimmäisen helppo tehdä kun keinot ovat käsissäsi siinä samassa laitteessa.

Riskinä tässä on tietysti se, että myös metsään voi mennä. Huonosti onnistunut kohdennus ja liian “läpitunkeva” mainos todella henkilökohtaisessa (tai jopa henkilökohtaisimmassa) laitteessa voi aiheuttaa enemmän haittaa kun mitä kampajasta on hyötyä. Silti uskon, että suunta on oikea ja seuraan itse innolla kehitystä.

Seuraamista pääsemme tekemään myös kotimaassa, kun DNA tänään julkisti Mainio liittymänsä, joka on mainosrahoitteinen. Yhtiön markkinointijohtajan mukaan “Puhelimeen tai sähköpostiin tulevat tarjoukset ja edut ovat ominaisuus, joita asiakkaamme ovat kaivanneet”. Ihanaa, että mainokset on käännetty eduiksi. DNA kertoo, että markkinointiviestien yhteydenottokanavia ovat puhelin, tekstiviesti- ja multimediapalvelu sekä sähköposti. Sen tarkemmin ei yksilöidä mitä mainostaminen sitten tarkoittaa, saati kerrota kohdentamisesta. Hiukan huolestuttavaa.

DNA eroaa Blykistä siinä, että ilmaiseksi (ainakaan nykyisellään) ei kukaan saa viestejä tai puheluita. Mainiossa puheluiden (myös video) hinta on 6,7 senttiä/min ja viesti maksaa myös 6,7 senttiä. Tämä ei suoraan sanottuna vakuuta ainakaan minua, sillä jotakuinkin samalla hinnalla saa mainoksettoman liittymän. Videopuhelut ovat ainoa osuus, jossa eroa syntyy. Niiden käyttäjämäärä taas on uskoakseni todella pieni.

Toivotaan, että tämä on vasta alku, ja DNA hieman tuosta vielä skarppaa.