Tommilla on asiaa

Moni kuluneen viikon aikana mielessä pyörinyt asia johti siihen, että pohdiskelin aikakauslehtien tilannetta ja tulevaisuuden haasteita. Kuskasin viikonlopuksi kotiin toimistolta kasan lehtiä, mielessäni mukava rentoutuminen lehtien parissa ja toisaalta pieni päivitys itselleni niiden tilasta. Rentoutumista kesti kuitenkin noin tunti, ja nyt olen kirjoittamassa tätä…

Ensimmäinen havainto: Oma keskittymiseni ei tunnu enää riittävän lehden lukemiseen, tai ainakaan monen lehden formaatti ei jotenkin rohkaise lukemaan. Tuntuu, että lehdet ovat pyrkineet lyhentämään artikkelien pituutta ja lisäämään määrää kilpaillakseen verkon kanssa, mutta en ole tuloksesta vakuuttunut. Tästä ajatukseni harhailivat Prenskyn 2001 kirjoittamaan Digital Natives, Digital Immigrants -artikkeliin, jonka luin taas pitkästä aikaa. Ja täytyy sanoa, se on edelleen pirun hyvä ja kuvaa loistavasti sitä, että digitaalisen maahanmuuttajan (ontuva suomennos) on vaikea edes ymmärtää nettisukupolven tapaa ajatella, oppia ja käyttää mediaa. Ohessa pari lainausta.

Today’s average college grads have spent less than 5,000 hours of their lives reading, but over 10,000 hours playing video games (not to mention 20,000 hours watching TV).

Digital Natives are used to receiving information really fast. They like to parallel process and multi-task. They prefer their graphics before their text rather than the opposite. They prefer random access (like hypertext). They function best when networked. They thrive on instant gratification and frequent rewards.

Toinen havainto: Aikakauslehtien ovat viime vuosina olleet aktiivisia siirtämään “lehtikokemusta” verkkoon keskustelujen ja jopa yhteisöjen muodossa. Esimerkkejä on niin hyvistä kuin huonoista toteutuksista. Parhaimmillaan nämä nettiyhteisöt ovat jo ohittaneet lehdet lukija/kävijämäärissään. Kuitenkin aikakauslehtitalot eivät ole mielestäni onnistuneet missään suhteessa hyödyntämään netin suosiota rahallisesti. Netin kävijä tuskin tuo talolle samaa rahaa kuin lehti vaikka nettisaitille mainoksia myydäänkin.

Otetaan esimerkiksi Yhtyneiden Kuvalehtien Kaksplus, joka on kävijämäärältään suurin aikakauslehden nettisaitti Suomessa tavoittaen 180 000 uniikkia viikkokävijää (Markkinointi&Mainonta 07/09 ja TNS Metrix) kun itse lehdellä on 153 000 lukijaa ja se ilmestyy kerran kuussa (Yhtyneet Kuvalehdet Mediakortti). Netissä siis käy viikossa enemmän porukkaa kuin lehdellä on lukijoita. Vauvat ja lapset on varmasti otollinen aihe keskusteluille ja mielipiteenvaihdolle, joten ei mikään ihme että netti on näin suosittu. Kuitenkin kun Kaksplus saitille menee, esimerkiksi rekisteröitymisen hyödyistä saati sitten mahdollisista lisäpalveluista ei kerrota sanallakaan. Paremminkin voisi varmasti suoriutua!

Kolmas havainto: Aikakauslehden perusluonne on kaiketi tarjoilla “ajan hermoilla” olevaa tietoa lehden teeman piiristä ja tehdä se päivittäisiä julkaisuja syvällisemmin ja analyyttisemmin tai jopa viihdyttävämmin. Itselläni aikakauslehdet kilpailevat kotona ajasta kirjojen kanssa netin pitäessä huolta ajantasaisesta jatkuvasta uutisvirrasta. Valitsen todella usein kirjan lehden sijaan. Lehti on silmissäni tuomittu väliinputoajaksi netin ajankohtaisen sisällön ja kirjan rentoutumisaspektin väliin. Se ei tee kumpaakaan tarpeeksi hyvin.

Neljäs havainto: Viitaten Andrew Keenin ajatuksiin siitä, että netti tuhoaa kultuurin ja journalistinen kyky katoaa planeetaltamme viittaan tässä tapauksessa rukkasella. Jos (kun?) lehtitalot joskus kuolevat, koska eivät keksi uutta bisnesmallia niin eiköhän motivoituneet toimittajat löydä jonkin tavan saada omat hengentuotteensa julkiseksi ja sitä myöden korvauksen työstään. Olen siitä ihan varma, koska ihmisten tarve oppia ja saada tietoa lisää ei katoa. Huonoille toimittajille sen sijaan povaan heikkoja aikoja: netissä nimittäin kuluttaja valitsee, ei päätoimittaja.

Viides havainto: Lehdet ovat perkeleen kalliita. 5-9€ per lätyskä irtonumerosta, jonka parissa jaksan viettää reilusti alle puoli tuntia ja joka kovin suurelta osalta sisältää mainoksia sekä juttuja, joista on voinut lukea netistä viikkoja aiemmin. Joku voisi kutsua tätä kusetukseksi. Samalla rahalla saa vaikkapa kuunnella Spotifyn kautta musiikkia kuukauden ilman mainoksia.

Viimeinen havainto: Tai paremminkin tutkimustulos. Mainostajien liiton uusin mainosbarometri ennakoi yleisaikakauslehdille, naistenlehdille sekä harrastelehdille synkkiä aikoja mainostajien pienentäessä panostuksiaan. Saldoluku (eli montako prosenttia vastaajista kasvattaa panostuksia versus pienentää niitä) on -47. Lähes 60% mainostajista aikoo pienentää panostuksiaan näissä lehdissä kun ainoastaan reilu 10% suunnittelee kasvattavansa niitä. Tätä nihkeämpää povataan vain telkkarille ja painetuille hakemistoille.

Näiden kuuden havainnon myötä julistan kuolemantuomion niille aikakauslehdille, jotka eivät ymmärrä ajoissa uusiutua ja miettiä sähköisten kanavien roolia omassa bisneksessään.

Katselin jonkin aikaa sitten Karolinskan professorin Hans Roslingin puheen TEDissä. Rosling pureutuu olemassa olevan datan pohjalta kehitys- ja kehittyneiden maiden eroihin (tai erojen pienuuteen). Yksi pääviesti videossa on se, että kehitysmaita ei saisi ajatella yhtenä kategoriana, vaan jokaista pitäisi ajatella omana yksilönään jotta todellisiin ongelmiin päästään pureutumaan oikeilla keinoilla.

Pääosassa esityksessä ovat silti graafit ja se, miten data esitetään. Huikeaa. Rosling esityksensä lopuksi kritisoi tapaa, jolla nykyisin data on käytössä. Erillisiä tietolähteitä löytyy, mutta ne ei ole käytössä kun tarvitaan. Roslingin data on nyt myös kaikkien meidän käytettävissä, ja sitä pääsee murskaamaan upeilla työkaluilla osoitteessa www.gapminder.org. Palvelusta löytyy lukuisa määrä kansakuntia käsitteleviä tilastoja, joita voidaan esittää ja animoida hienoilla kuvaajilla. Saitille voi jäädä puuhastelemaan tunneiksi. Gapminder on voittoa tavoittelematon organisaatio.

Miten tämä sitten liittyy verkkoliiketoimintaan?

Väitän, että kovin monessa yrityksessä samankaltainen tilanne on arkipäivää etenkin verkkoliiketoiminnan osalta. Verkon osalta kävijämäärät ja saitilla vietetty aika ovat tärkeimmät mittarit ja niitä seuraa IT-osasto eikä liiketoimintapäättäjät. Tavoitteiden asetannasta ja todellisten tulosten seurannasta ei ole tietoakaan. Mutta ei syy ole toki se, etteikö tämä tieto ole käytettävissä. Sitä vaan ei tarpeeksi usein pueta sellaiseen muotoon, että johto saisi siitä helposti ja nopeasti bisneksen kannalta tärkeän informaation.

Jotta verkko voi olla keskeisessä roolissa bisneksessä, pitää sen tuloksista puhua liiketoimintajohdon kannalta relevanteilla sanoilla, ei IT-päättäjien jargonilla.

Evia osti GSM Suomi operaattorin ja yritykset yhdistyvät. Uutisoinnin yhteydessä kerrottiin kuinka toimenpiteen myötä Evia “soutaa siniselle merelle”. Sinisellä merellähän tietysti viitataan hyvin myyneeseen Blue Ocean Strategy -kirjaan ja sen ideologiaan, jonka mukaan yrityksen on etsittävä/löydettävä sellaisia uusia kilpailun epärelevantiksi tekeviä liiketoimintamahdollisuuksia. Uutta bisnestä on siis luotava itse sen sijaan että seurataan muita vanhoilla kilpailun kyllästämillä punaisilla merillä.

En ihan ymmärrä, miten operaattoribisnekseen lähteminen ja sinisen meren strategia liittyy toisiinsa? Olenko ainoa?

Torstaina sekä Facebook että Google kilpajulkistivat omat “Connect” ohjelmansa. Siitä kirjoitti esimerkiksi Digitoday. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjätiedot liikkuvat sujuvasti palveluiden välillä, ja jo koottuja sosiaalisia verkostoja voidaan hyödyntää paljon nykyistä laajemmin kaikissa palveluissa.

Käyttötapauksia on monia, mutta parhaimmillaan tämä mahdollistaa mielestäni äärimmäisen näppärän kirjautumisen uusiin palveluihin. Sen lisäksi toki itselle tärkeiden asioiden kerääminen oman verkoston kesken jaettavaksi helpottuu huomattavasti. 

Brändeille Connect -ohjelmat tarjoavat hyvän tilaisuuden levittää omaa ilosanomaansa tehokkaammin ja käyttää sosiaalisten verkostojen voimaa kunnolla. Suositukset, ostot, tilaukset yms voivat siirtyä vaikka verkkokaupasta Facebookin uutisvirtaan näkyviin. Myös brändättyjen verkostojen rakentaminen tulee ihan uudella tavalla relevantiksi, kun käyttäjä/kaveritiedot voidaan sitoa jo olemassa olevaan hyvin suosittuun palveluun.

Jälkimmäisestä esimerkkinä on vaikkapa Finnmatkojen hetki sitten lanseeraama Lomakompassi -yhteisö. En ole ollut koskaan brändin itsensä ylläpitämien verkostojen ystävä (eikä se mielipide vielä ole muuttunut), mutta järkeä kuvioon tulee kyllä lisää. Toivottavasti myös käyttäjiä, sillä ainakaan vinkkien määrä ei Lomakompassissa ole kovin järisyttävää tahtia kasvanut. Mahtaako olla omat oppaat, jotka vinkkejä raapustavat? Nythän vinkit voisivat pullahtaa näkyviin Facebookkiin, joten jokainen kaveriverkostossa näkee mitä joku raapustelee. Tietoturva ja yksilön suoja tulee tässä kohtaa esille hyvin nopeasti. Tästä löytyy tilitystä verkosta varmasti niin paljon jo, etten taida edes lähteä sille tielle.

Esimerkki: Insider.com

Kaivoin esimerkiksi Insider.com -palvelun, joka Facebookin Connect -toiminnallisuutta jo hyödyntää. Kirjautuminen on tehty äärimmäisen käteväksi (kuva vieressä). Vaihtoehtoina on joko kirjautua vanhoilla tunnuksilla, rekisteröityä uutena käyttäjänä, tai yhtä nappulaa painamalla käyttää Facebookin tiliä palvelussa. Helppoa. Kun valitsee Facebook Connect -painikkeen, kertoo saitti mitä palveluiden välillä liikkuu. Tässä tapauksessa Insideriin tuodaan omat tiedot sekä kaveritiedot. Toiseen suuntaan palvelu mahdollistaa Insiderin uutosten helpon julkaisun seinällä Facebookissa. Tämä on varmasti vasta esimakua siitä, mitä tulemme näkemään.
Lisää tietoja:
http://developers.facebook.com/connect.php
http://www.google.com/friendconnect/

Faktan bisneskirjapiiri oli ystävällinen ja lähetti minulle luettavaksi Mikko Kososen ja Yves Dozin uuden ja aika paljon keskustelua herättäneen kirjan Nopea strategia – miten strateginen ketteryys auttaa pysymään kilpailun kärjessä.

Kirjoittajien oivallus on, että seuraamalla perinteisiä johtamisen malleja (keskitytään ydinliiketoimintaan ja optimoidaan sitä) missataan helposti uudet liiketoimintamahdollisuudet ja innovaatiokyky. Syynä tähän on se, että resurssit ja ajattelu on sidottu vanhaan tekemiseen ja uuden näkeminen on vaikeaa.

Hoidoksi tähän Kosonen ja Doz esittelee kolme nopean strategian kivijalkaa: strateginen herkkyys, kollektiivinen sitoutuminen ja resurssien joustava käyttö. Kirjassa esitellään isojen yritysten (kuten IBM, HP ja Nokia) esimerkkien kautta käytännössä mitä nämä kolme asiaa tarkoittavat, miten ne rakennetaan yritykseen tai miten yritys palautetaan menetetyn herkkyyden jälkeen oikealle ladulle.

Kirjassa on todella paljon hyviä käytännön esimerkkejä ja vinkkejä niin esimiehelle kuin johtoryhmälle. Etenkin johtoryhmän välisiä suhteita ja dynamiikkaa sekä muutoksen tunnepuolta ja organisaation arvoja kuvaavat pätkät olivat mielestäni erittäin hyvää tavaraa. Välillä kirja on melko raskas lukea, ehkä senkin takia että kaikki esimerkit ovat hyvin suurten yritysten näkökulmasta kirjoitettuja. Se ei silti tarkoita, etteikö ajatukset olisi sovellettavissa pienemmissäkin yrityksissä. Kirja on myös hyvin ja selkeästi jäsennelty.

Suosittelen ehdottomasti kirjaa kaikille johtajille toimialasta riippumatta. Itse ainakin haluan rakentaa ja olla töissä yrityksessä joka on strategisesti herkkä, jonka johtoryhmässä vallitsee hyvä keskinäinen vuorovaikutus ja joka pystyy ja uskaltaa tehdä riittävän nopeita liikkeitä havaitessaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Ja uskon etten ole ainoa!

Kirjan voi hankkia esimerkiksi täältä hintaan 76€.