Posts Tagged ‘google’
Nettikartat vaikuttavat kuluttajan ostopäätökseen
Nettikartat vaikuttavat tuotteen, palvelun tai yrityksen saavutettavuuteen ja sen myötä vaikutus ostopäätökseen on myös ilmeinen. Olen tästä aiemmin jo kirjoittanut ja suositellut yritykselle perusasioiden kuntoon laittamista ennen “hienostelua”. Eli tiedot kuntoon niin, että yritys löytyy Googlen kartoista joita nykyisin käytetään niin iPhoneilla kuin Nokian puhelimilla.
Karttago on julkaissut tutkimuksen omaa myyntiään buustaamaan, jonka mukaan niin netin yleisillä karttoilla kun yrityksen saitilla olevalla karttatiedolla on melkoinen vaikutus ostopäätökseen. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että kartta vaikuttaa joskus ostopäätökseen.
Kysyttäessä, miten nettikartan puuttuminen lähimpään myyntipisteeseen vaikuttaa kuluttajan käyttäytymiseen, joka neljäs (27 %) ilmoitti jättävänsä erittäin tai melko usein tuotteen ostamatta tai valitsevansa toisen tuotteen tai myyjän.
Karttagon toimitusjohtajan Jukka Salmisen mukaan web-kartalla yrityksen saitilla on suuri merkitys asiakasvirtojen ohjaamisessa. Tässä kohtaa kuitenkin yrityksen tiedote jo itsessään torppaa tämän viestin:
Tyytyväisimpiä vastaajat olivat ns. yleiskarttapalveluihin, joita tarjoavat Eniro, YTV ja Google. Näitä oli myös käyttänyt parhaimmillaan kolme neljästä kuluttajasta. Kaikkein tyytymättömimpiä vastaajat olivat yritysten tarjoamiin karttapalveluihin.
Muuta ei tarvinne sanoa? Kannattaa muistaa, että sen Googlen kartan saa helposti tuotua osaksi omia sivuja.
Viikko 10/09 Googlessa
Mitä enemmän näitä viikon nousseimpia hakusanoja Suomen maassa katselee, sitä enemmän ne vaikuttavat viikko toisensa jälkeen samankaltaisilta. Toistuvat teemat ovat joka viikko aika selvät: ajankohtaiset kulttuuriin, urheiluun tai viihteeseen liittyvät tapahtumat, yllättävät viikon aikana tapahtuneet asiat (kuten kuolemat) ja satunnaisesti artikkelin, dokumentin tms aiheuttama esiin noussut ilmiö. Suurimman osan nousevista sanoista voisikin varmasti ennustaa jo katsomalla seuraavan viikon tapahtumakalenteria.
Tällä viikolla kaava ei murru pahasti. Åke Lindman kuoli 3. maaliskuuta ja päätyi hauissa ykköseksi. Toisena komeilee Essi Pöysti, josta tuli uusi Miss Suomi. Missikisat näkyivät muutenkin tuloksissa. Mukana oli myös urheilua salpausselän kisojen ja mestiksen muodossa.
Yhtä lukuunottamatta tulokset ovat aika selkeitä: adressit. En tiedä viittaako tulos adressit.com saitille, jossa jokainen voi käydä raapustamassa nimen listaan mielestään tärkeän asian puolesta. Olettaisin, että päätös eläkeiän kasvattamisesta on herättänyt niin paljon närää, että tämä liikenne näkyy Adressit.com -sivuilla. Sieltä löytyy mm. eläkeiän nostoa vastustava adressi sekä noston puolesta kerättävä “vasta-adressi“. Kirjoitushetkellä saitti kertoo, että “adressien selailu on väliaikaisesti estetty kuormitusongelmien vuoksi”. Taitaa kiinnostaa ihmisiä melkoisen paljon…
Koko viikon nousijoiden lista on tällainen:
- åke lindman (Breakout)
- essi pöysti (750%)
- salpausselän kisat (400%)
- adressit (400%)
- miss suomi 2009 (100%)
- mestis (100%)
- hymy (100%)
- provinssirock (90%)
- miss suomi (90%)
- yhteishaku (60%)
Viikko 9/09 Googlessa: Oscarit jaettiin
Viikon teemana kirjoituksessa on “lyhyestä virsi kaunis”. Oscarit jaettiin, ja niihin liittyvät hakusanat sekä pari näyttelijää napsivat neljä ensimmäistä sijaa suurimman nousun tehneistä hakusanoista. MM-hiihdot näkyvät Ylen suosiona. Laskiainen meni.
Ehkä kiinnostavimpana nousijana on kalevala, jonka otaksun viittaavan Ateneumin Kalevala-näyttelyyn, josta mm. MTV3 kirjoittaa sivuillaan. Näyttely avasi ovensa 27.2. ja on nähtävissä 9. elokuuta saakka.
Koko nousijoiden lista on tällainen:
- oscar 2009 (800%)
- megan fox (650%)
- oscar (450%)
- heath ledger (350%)
- kalevala (100%)
- laskiainen (80%)
- wilma (60%)
- yle urheilu (50%)
- gmail.com (50%)
- yle.fi (40%)
Viikko 8/09 Googlessa: viihdettä sekä uusia alkuja
Viihdepainotteisuus hakutuloksissa jatkuu tälläkin viikolla. Nyt mukana on niin urheilua, ilmeisesti johtuen hiihdon MM-kisoista Tsekeissä. Toisaalta myös musiikki-puoli pitää vahvasti puoliaan. Ihan viime aikoina on julkistettu monien kesän festaredien esiintyjiä sekä lippuja on tullut myyntiin. Mukana Ruisrock, Provinssi sekä jo viime viikollakin mainittu Sonisphere, jonne Metallica ja Linkin Park ovat tulossa.
Myös Nelosen uusi lifestyle-kanava Liv on päässyt haettujen joukkoon. Mielenkiintoista nähdä kannattaako vielä yksi kanava Suomen kokoisessa maassa. Jotenkin järki sanoisi, että katsojia ei riitä… Uutta on myös Lahdessa: Kärkkäisen tavaratalo avasi ison liikkeen siellä 16.2. ja uskoisin, että tästä johtuu kärkkäinen-haun päätyminen viidenneksi nousijaksi. Tai muutakaan syytä en äkkiä keksi. Muut myymälät Kärkkäisellä on Oulussa, Iissä ja Ylivieskassa.
Viikon ykkönen on kuitenkin itselleni yllätys. Se on pro ana, joka Wikipedian lainauksen mukaan tarkoittaa “ihmisiä, jotka pitävät anoreksiaa elämäntapana, eivät sairautena”. Itselleni keskustelu tästä aiheesta ei ole viikon aikana näkynyt, joten olisiko kyse siitä, että aiheesta on tullut dokumentti tai vastaava. Pienellä kaivelulla selvisi, että esimerkiksi Facebookista on tullut anoreksiaa ihannoivien ihmisten kohtauspaikka ja että keskustelu on aiempaa näkyvämpää. Osaako joku kertoa, miksi aihe on juuri nyt noussut näin vahvasti esille? Hakuja on tehty selkeästi eniten etelä-Suomessa ja nousu on alkanut helmikuun 11. päivän jälkeen.
Viikon nousijat kokonaisuudessaan:
- pro ana (Breakout)
- yle urheilu (250%)
- ruisrock (250%)
- ruisrock 2009 (170%)
- kärkkäinen (170%)
- provinssirock (130%)
- sonisphere (110%)
- liv (100%)
- yle.fi (80%)
- iskelmä (60%)
Viikko 7/09 Googlessa: keikkarintamalla isoja tapahtumia – Metallica ja Madonna
Viikon 7 herran vuonna 2009 Google-nousijat ovat melkolailla samasta muotista veistettyjä. Kymmenestä kahdeksan on jotenkin musiikkiin. Madonnan liput tulivat myyntiin ja menivät vauhdilla. Niitä myös googlailtiin kovin kiitettävästi eri termeillä. Metallica tulee Sonisphere-festareille heinäkuussa Poriin.
Ne kaksi ei-musiikkiin liittyvää nousijaa olivat ystävänpäivä ja sm-liiga. Tavallaan aika epäkiinnostava viikko, mutta kuvastaa hyvin, kuinka muutama iso tapahtuma tässä pitäjässämme riittää valtaamaan sijat nousevissa hauissa.
Yllättävää, että ystävänpäivä ei ollut enempää näkyvillä. Mitähän ovat mahtaneet ystävänpäivä -termin Googleen naputelleet lukuisat kansalaiset koittaneet hakea? En tajua.
Koko lista:
- sonisphere (Breakout)
- lippu.fi (650%)
- lippupiste (450%)
- ystävänpäivä (300%)
- madonna liput (300%)
- metallica (200%)
- madonna (200%)
- frostbite (180%)
- lippu (170)
- sm-liiga (120%)
Viikko 6/09 Googlessa: Haku on aikomusten tietopankki
Mieleeni palasi Suomen Googlen Anni Ronkaisen slidellä eräässä tilaisuudessa lukenut John Batellen lainaus “Haku on aikomusten tietopankki“. Se on aika hyvin sanottu, ja varmasti yksi hakukonemarkkinoinnin toimivuuden peruspilari. Ihminen kertoo jotain todella merkityksellistä omista aivoituksistaan tehdessään hakua mm. Googlessa ja tämä jokin tekee mainosmiehen hommasta pientä hitusta helpomman.
Syy, miksi Batellen lainaus palasi juuri nyt mieleeni oli viikon TOP-10 nouseissa hakutermeissä. Nousevimmat termit kuvaavat mielesätni aivan mahtavalla tarkkuudella kulttuuriympäristössä tapahtuvia asioita. Tällä viikolla listalla olivat maaliskuun alussa alkava maikkarin Tanssii tähtien kanssa, viikonloppuna pelattu Super Bowl, tuleva todella kutkuttava Madonnan keikka Suomessa (liput myyntiin 9. helmikuuta), Euroviisukarsinnat sekä Moottoripyörämessut. Tapahtuiko viikossa jotain muuta, jota tässä ei näy? Tuskinpa… ;)
Opin myös tuloslistalta, että Lotossa on iso kahden miljoonan potti ja että Halensin kataloogi on todennäköisesti puskenut läpi monesta suomalaisesta postilaatikosta. Harmillista tietysti on se, että seuraamalla näitä hakuja olen käytännössä koko ajan sen muutaman päivän myöhässä siitä mistä puhutaan… Mutta yhtä asiaa en ymmärrä: miksi joku (eli aika moni) haluaisi tehdä haun tarmillä “karjalainen“.
Koko lista kuuluu tällä viikolla näin:
- tanssii tähtien kanssa (800%)
- superbowl (650%)
- madonna (300%)
- euroviisut (200%)
- mp messut (180%)
- s-kanava (90%)
- lotto (80%)
- halens (80%)
- welho (50%)
- karjalainen (50%)
Melkoinen hakusanahirviö
Tähän blogiin on WordPressin statistiikoiden perusteella tänään joku onnistunut löytämään tiensä hakusanayhdistelmällä “tissi näkyi taitoluistelun em kisoissa“. Onnea löytäneelle, ja toivottavasti löysit etsimäsi!
Pitihän tämä itse kokeilla: totisesti, jos tuolla yhdistelmällä hakee Google.fi -koneesta, Tommilla on asiaa -blogi löytyy kirjoitushetkellä neljänneltä sijalta tuloksissa.
Onko Digitoday Keenen ruotimaa amatöörisisältöä vai oikea media?
Digitoday uutisoi tänään, että “kuudesosa bannerimainosten klikkauksista tulee huijareilta“. Uutinen perustuu Click Forensicsin tutkimukseen maailmalta, joka on julkistettu 28. tammikuuta 2009. Kirjoittaja Olli Sulopuisto tekee kuitenkin pari melko tökeröä virhettä uutisen kopioinnissa. Kutsun tätä kopioinniksi, koska Ollin teksin oma arvo on nolla tai jopa vähemmän.
Olli väittää siis jo otsikossaan, että “kuudesosa bannerimainosten klikkauksista tulee huijareilta“. Tutkimuksen julkistuslehdistötiedotteesta tätä ei kuitenkaan voi päätellä. Ulkomaankielinen lause kuuluu “The overall industry average click fraud rate grew to 17.1% for Q4 2008.” Tässä kohtaa Click Forensics ei siis ota kantaa mainonnan muotoon vaan puhuu toimialan keskiarvosta. Nettimainontaa kun on paljon muunkin tyyppistä kuin bannermainonta.
Edellistäkin (mielestäni) pahempi virhe tapahtuu hieman myöhemmin lyhyessä uutisessa. Olli kirjoittaa, että “Googlen ja Yahoon hakusanamarkkinoilla 28,2 prosenttia klikkauksista tehdään pelkästään huijausmielessä”. Lause kuuluu oikeasti “The average click fraud rate of PPC advertisements appearing on search engine content networks, including Google AdSense and the Yahoo Publisher Network, was 28.2%.” Nopeasti lukien Digitodaysta saa siis käsityksen, että kaikessa hakusanamarkkinoinnissa tilanne on noin synkkä. Todellisuudessa kyse on sisältöverkostoista, joissa Google-mainoksia näytetään ties missä verkkosivuilla (vaikkapa monessa blogissa) ja saitin omistaja saa rahaa klikkauksista. Lue lisää vaikkapa täällä.
Oheisessa kuvassa esimerkki tällaisista mainoksista Digitodayn omilla sivuilla, ihan Ollin artikkelin vieressä oikealla. Kuinka helppoa onkaan pyytää kaikki kynnelle kykenevät naputtelemaan mainoksia rahan himoissa? Kyseessä ei siis ole Googlen tai Yahoon hakukoneiden tuloksissa näkyvät sponsoroidut linkit. En tietenkään väitä, etteikö jonkinmoinen prosentti klikkauksista niissäkin olisi väärinkäytöksen seurausta. Tätä ei kuitenkaan voi lukea Click Forensicsin tiedotteesta. Hakukonemainostaja voi itse valita, haluaako mainoksensa näkyvän sisältöverkostossa.
Hetki sitten lukemani Andrew Keenin The Cult of the Amateur kirja (josta blogiinikin kirjoitin) rakentuu aika vahvasti yhden teeman ympärille, jonka mukaan amatöörien tuottama sisältö verkossa on oikeiden medioiden tuho ja johtaa kulttuurin kuihtumiseen, koska “oikea” tuotettu sisältö ei enää kannata. En voi olla miettimättä, että kumpaankohan kategoriaan laskisin Ollin kirjoituksen, ja sitä myöten Digitodayn mediana…
Viikko 5/09 Googlessa: kulttuuria ynnä urheilua
Laura Lepistö nappasi EM kultaa taitoluistelussa, ja se näkyy edelleen viimeisen seitsemän vuorokauden Google-hauissa. Sekä mestari itse että Kiira Korpi ovat nousijoiden Top-kympissä, Laura itsevaltiaan elkein ykkösenä. Urheilu on muutenkin hyvin sijoittunutta tällä viikolla. Viime viikonloppuna veivattu Arctic Rally nappasi kakkos- ja kolmossijat.
Seuraavat merkittävät sijat menevät kulttuurin (tai sanotaanko vaikka viihteen) puolelle. Ilmeisesti isoja keikkoja on tiedossa (en itse ole seurannut), koska Lippupiste on korkealla. Nousussa on myös Nelosen sunnuntai-iltojen Kuorosota ja kesäkuun toisena Tampereella esiintyvä Bruce Springsteen. Olisiko Brucen vetovoima nostanut myös Lippupisteen näin korkella, sillä liput tulivat juuri myyntiin (ja joita on vielä jäljellä)?
Koko lista tällä viikolla:
- laura lepistö (+1100%)
- tunturiralli (+550%)
- arctic rally (+550%)
- lippupiste (+200%)
- kuorosota (+200%)
- bruce springsteen (+160%)
- kiira korpi (+120%)
- horoskooppi (+50%)
- topkani (+40%)
- plaza (40%)
Viikko 4/09 Googlessa: presidentti, vauhko nainen sekä tissit
Viikon hauissa presidentti Obaman seurana (jopa edellä nousijoissa) löytyy kaksi naista.
Suurimaan nousun kansakunnan hauissa aikaan sai, kukas muukaan kuin Timo T.A:n vaimo Nina Mikkonen kommenteillaan lastenhoidosta Ylen aamu-tv:ssä 17.1.2009. Ja aihettahan on sen jälkeen jauhettu jos jonkinmoisella foorumilla. Jotta isäntä itse ei jäisi vaimonsa varjoon, suosittelen kaikille Univaikeuksista kärsiville lukijoille Seiska.tv:n esittämää Timo T.A:n analyysiä jenkkien presidentinvaaleista. Todella kuivaa turinointia!
Kakkosena nousevissa hauissa oli rinnat, ja tarkemmin niiden näkyminen sopimattomassa paikassa. Rintojen omistaja (ja tarkka hakutermi) oli tietysti Jekaterina Rubleva, jonka vaatetus rikkoutui taitoluistelun EM-kisoissa Helsingissä paljastaen luistelijan pintaa hieman tarkoitettua enemmän. Kuvat löytyvät vaikkapa täältä.
Kuutosena nousijoissa oli Amoral, jonka musiikkia ei kylläkään löydy omasta iPodistani. Nousu hauissa johtunee 11.2. julkaistavaksi mainitusta albumista “Year Of The Suckerpunch”.
Koko lista menee näin:
- nina mikkonen (breakout)
- jekaterina rubleva (breakout)
- barack obama (+1100%)
- obama (+950%)
- pasila (+250%)
- amoral (+250%)
- yle teksti tv (+50%)
- terveystalo (+50%)
- subtv (+50%)
- nettipelit (+50%)

